Kuka minä olen?

Olen Martti Hellström, kasvatustieteen tohtori ja opetusneuvos. Väitöskirjani (2004) aihe oli "Muutosote”. 

Perheeseeni kuuluu vaimo ja kolme aikuista lasta. Mimulla on ilo olla  kahden pojanpojan ukki.

Jäin kesällä 2014 eläkkeelle espoolaisen Auroran koulun rehtorin virasta. Yhteensä ehdin toimia kouluavustajana, luokanopettajana, yliopiston lehtorina, opettajankoulutuksen assistenttina, harjoittelukoulun opettajana, rehtorina ja oppilaitosjohdon kouluttajana koulumaailmassa 37 vuotta. Luokanopettaja-lehden päätoimittajana oli 20 vuotta. 

Eläkkeellä

Eläkkeelle jäätyäni toimin kaksi lukuvuotta 2018-20 didaktiikan yliopistolehtorina Helsingin yliopistolla ja sen jälkeen olen tehnyt siellä lyhyenmpia keikkoja., Olen ohjannut tulevien luokanopettajien opetusharjoittelua vuodesta 1979 alkaen. Valmennan opettajia ja rehtoreita koulun kehittämisen, muutoksen hallinnan teemoihin. Sain olla kouluttajana mukana kansainvälisessä New Pedagogies for Deep Learning -ohjelmassa, jonka tavoitteena on maailmanlaajuinen oppimisen muutos. 

Tieto- ja oppikirjoja

Olen ollut mukana tekemässä oppikirjoja ja opettajanoppaita historiaan, kansalaistaitoon, uskontoon ja äidinkieleen. Olen kirjoittanut tietokirjat: ”Sata sanaa opetuksesta" (2008) ja "Sata sanaa kasvatuksesta" (2010). 

Vuonna 2015 julkaistiin yhdessä Timo Kettusen kanssa toimittamani teos "Erkki Kangasniemi - kovan pelin taktikko" sekä teos "Opitaan yhdessä", jonka muina kirjoittajina ovat Peter Johnson, Asko Leppilampi ja Pasi Sahberg. Vuonna 2016 ilmesty kaksi teosta, joita sain olla tekemässä: Opetusneuvos Atso Vilkkijärven muistelmat ” Usein ensimmäisenä” julkaistiin toimittamani marraskuussa ja "Opettajan oma didaktiikka”- kirja, jonka tekijäryhmään kuuluvat lisäkseni Riitta Jyrhämä, Pertti Kansanen ja Kari Uusikylä tuli painosta ulos joulukuussa. 

Maaliskuussa 2017 ilmestyi 28. painos Luokanopettajan päiväkirjasta. Sitä toimittivat kanssani Mirja Holste, Pekka Rokka ja Inger Sundblad. Se olikin tämän tekijäryhmän viimeinen versio.

 Syyskuussa 2017 ilmestyi Saku Tuomisen kanssa kirjoittamani "Koulukirja". Sitä esiteltiin Helsingin kirjamessuilla- ja teos oli esillä mm. Educassa 2018. Vuonna 2022 julkistettiin tuorein teokseni: Omnian tarina. Omnia on 2. asteen oppilaitos johon kuuluu myös työväenopisto. Nyt työn alla on pari teosta, mutta niistä sitten ajallaan.

Seuraan yhä läheltä koulumaailmaa sekä koulupoliitikkona että kouluvaarina.

Minulle myönnettiin vuonna 2023. Vuoden 2022 koulutusvaikuttajan tunnustus.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit